FRG:n asiantuntijat esittäytyvät; Antti Kuusela

Julkaistu: 04.09.2019

 

FRG:n johtaja Antti Kuuselalle kestävän kehityksen mukainen ajattelutapa on aina ollut tärkeä ja energiansäästöön liittyvät asiat ovat tulleet hänelle tutuksi myös työhistorian kautta.

– Tein pitkän rupeaman valtion kiinteistöjen kanssa ja juuri isojen kiinteistömassojen kautta näin, minkälainen vaikutus energiatehokkuudella on. Haluamme tehdä oman osamme energiansäästötalkoissa ja ulottaa vastuullisen toimintatavan myös pk-sektorin yrityksiin.

FRG:llä Kuuselan parhaimmat onnistumisen hetket liittyvät juuri siihen, kun yhdessä asiakkaan kanssa on löydetty juuri heitä parhaiten palvelevat ratkaisut sekä yhteinen sävel ja tapa tehdä töitä.

– Asiakkaat selvästi kaipaavat apua energiansäästämiseen liittyvissä asioissa ja on aina hienoa, kun saamme vietyä hommat maaliin ja luotua pidempiaikaisia asiakassuhteita. FRG:n palvelumallilla voimme toteuttaa hankkeet sujuvasti – jopa ilman asiakkaan alkuinvestointitarvetta, jolloin hanke rahoitetaan syntyvillä säästöillä.